Uskon, että kaikessa työssä näkyy työn tekijä. Uskon, että yhteistyössä toisen tunteminen edes hieman pintaa syvemmältä parantaa lopputulosta. Uskon, että on hyvä tuntea.
Keräsin muutamia asioita, joista pidän tai inspiroidun (lähinnä musaa eniten kuunneltujen listalta ja vähän muuta). Avaa niistä satunnainen klikkaamalla alla olevaa näppäintä tai lue sivua pidemmälle:
Jos teemme yhteistyötä tai edes harkitsemme sitä, haluan, että tiedät minusta oikeasti jotain. Haluan, että tiedät jotain siitä, miten ajattelen. Jotain siitä, mistä inspiroidun, mistä haen voimaa ja jaksamista. Siitä, mitä minusta siirtyy tekemääni työhön.
En osaa enkä välttämättä edes halua sanallistaa sitä, miten minä näyn toteuttamissani verkkosivustoissa. Mutta myönnän, että minä näyn. Haluan, että tiedät edes vähän, kenen kanssa teet yhteistyötä. Ja toivon, että pidät siitä.
Siksi tämä sivu on.
Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Aloitin klarinetin ja pianon soiton muistaakseni 7-vuotiaana (joiden opiskelua jatkoin about 11 vuoden ajan musiikkiopistossa). Jo ennen sitä musiikki oli läsnä perheessäni ja elämässäni. Äitini ja mummini molemmat opettivat pianonsoittoa. Isä ei ikinä tuonut musikaalisuutta juurikaan esiin, mutta myöhemmin sain tietää, että hän on aina ollut Queen-fani ja mummini yritti opettaa myös hänelle pianonsoittoa. Kun pyöräilin alakouluun, tykkäsin laulaa tai viheltää omia sävelmiäni. Koulun jälkeen kävin klarinetti- tai pianotunnilla, joskus musiikinteoriatunnilla tai orkesterissa.
Yläkoulussa kuuntelin räppiä. Joskus kuuntelin kyllä muutakin, rockia, poppia, indietä, joskus klassista musaa. Sama meno jatkui lukiossa, paino tosin siirtyi lähemmäs indietyyppistä musiikkia. Lukiossa tein oman räppilevyn ja vedin yhden livekeikan ehkä noin 100 hengen yleisölle. Tässä voin myöntää, että vedin ekan ja vikan biisin playbackina, jännitti sen verran. Levy oli omistettu ystäville.
Nykyään pidän töistä lyhyitä pausseja jolloin kuuntelen musiikkia ja kävelen Punavuoren katuja pitkin. Musiikki auttaa minua keskittymään, rentoutumaan, keksimään luovia ratkaisuja, se auttaa jaksamaan. Joskus yritän koodata musiikin tahtiin, jos kuulokkeet jää korville palaverin jälkeen, mutta se on liian vaikeaa ja yleensä tehotonta.
Soitan kitaraa ja pidän laulamisesta, haaveena on joskus saada tehtyä ihan studiolaatuinen biisi ja ladata se edes YouTubeen. Kaverien kanssa voitaisiin tehdä siihen siisti video. En yleensä tykkää laulaa mitään kovin tunnettua, silloin kuulee helpommin jos laulaa väärin.
Asun tällä hetkellä Helsingissä, mutta olen kotoisin Lapualta, Etelä-Pohjanmaalta. Lapualla koko nuoruuteni ajan luonto on ollut jollain tavalla lähellä jokapäiväisessä arjessa. Vanhempieni kesämökki sijaitsee noin 55km lapsuudenkodostani. Useat lapsuuteni ja nuoruuteni kesäviikonloput vietinkin heidän kanssaan mökillä, pienen järven rannalla metsän ympäröimänä. Kun kaveriporukkani saavutti autokortti-iän, ajelimme autoilla ympäriinsä ja usein hakeuduimme luonnon ympäröimäksi laavuille, vesistöjen rannoille, mihin vain missä luonto oli lähellä. Pidän kaupungin sykkeestä, mutta perhettä ja Eepeelle jääneitä kavereita lukuunottamatta ikävöin eniten luontoa, nyt kun vertaan kaupunkielämää aikaisempaan elämääni Lapualla tai sen lähiympäristössä.
Luonto merkitsee minulle paljon. Se rauhoittaa, inspiroi ja vetää puoleensa.
Muistan luultavasti ikuisesti, kun alakouluaikoina iltaisin katsoin isoveljeni kanssa Stargate SG-1 -sarjaa. En ole katsonut sarjaa juurikaan noiden aikojen jälkeen, mutta mielessäni kyseinen sarja on edelleen yksi parhaimmista. Vielä yläkoulussa ajattelin, että minusta tulee elokuvaohjaaja tai käsikirjoittaja. Lempparielokuvani oli 2001: A Space Odyssey vaikken täysin sen hienoutta osannutkaan arvostaa. Lukiossa katsoin usein sarjoja ja elokuvia yömyöhälle.
Kun katson oikeasti hyvän TV-sarjan tai elokuvan, se saattaa olla säännöllisen epäsäännöllisesti mielessä vuosien ajan. Kuka tietää, ehkä koko elämän. En tiedä muutanko ikinä mielipidettäni siitä, että The Leftovers on ihmiskunnan historian ja tulevaisuuden paras TV-sarja, ehkä en.
Leffat ja TV-sarjat eivät ole minulle vain ajanvietettä. Inspiroidun niistä, saan voimaa niistä, joskus elän niitä. Voisin sanoa, että harrastan niitä, mutta usein sekin tuntuisi vähättelyltä. En kuitenkaan käytä niihin kovinkaan isoa osaa vapaa-ajastani.
Hyvä teksti päästää mielikuvituksen valloilleen tai opettaa. Hyvä teksti tempaisee mukaansa ja pitää koukussaan. Hyvä teksti inspiroi, tarjoaa lohtua ja samaistuttaa. En ole kovinkaan kunnostautunut kirjojen lukija, mutta nautin lukemisesta. Kun mietin lukemiani kirjoja, muistan ne ajat ja hetket kun olen lukenut niitä. Ne ovat ikäänkuin juurruttaneet tietyt tunteet ja hetket mieleeni. Jostain syystä parhaiten on jäänyt mieleen The Minds of Billy Milligan ja sen lukemisen aikaiset fiilikset.
Haluaisin itse olla parempi kirjoittaja. Olen kirjoittanut tai yrittänyt kirjoittaa joitakin novelleja, lyhytelokuvien tarinoita ja käsikirjoituksia, tarinan omaan puzzle-genren videopeliini, biisien sanoituksia jne. Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta joskus sana kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Teksti ”Miten menee?” puhelimeni ilmoituksissa voi oikeassa tilanteessa herättää enemmän fiiliksiä kuin yksikään näkemäni elokuva tai kuulemani kappale. Tekstissä on voimaa.
Ajatuksia on paljon. En ole useinkaan kaikista puheliain, enkä helposti avaa omia ajatuksiani, mutta niitä on. Uskon, etten ikinä tee mitään merkityksellistä ajattelematta sitä ensin. Mikään työ ei ole vain työ, mikään keskustelu ei ole vain keskustelu, ne ovat ajatusten kohteita joissa näyn. Haluaisin oppia avaamaan itseäni enemmän ja kysymään paremmin. Haluaisin oppia tuomaan luovuuden, jonka tunnen sisälläni, paremmin esille ja käyttää sitä.
Kaikki ylläoleva on jotakuinkin muokkaamatonta ajatuksenvirtaa. Koko sivulla ei välttämättä ole mitään tärkeää, ehkä kaikki tällä sivulla oli tärkeää.
Toivon kuitenkin, että sait minusta mielikuvan.